B2
Kuvassa ensimmäisenä huomioni kiinnittyi poikiin. Kuva vaikutti aluksi ahdistavalta, sillä ajattelin hahmojen olevan elottomia vahanukkeja. Pidempään katsellessa kuvasta alkoi kuitenkin hahmottua tunnelma, jota voisi kuvata pikemminkin levolliseksi. Tuttuuden tunnetta puolestaan kuvassa herätti erityisesti poikien istumapaikka, sillä lapsuudessani tapanani oli ahtaa takamukseni mitä kummallisempiin paikkoihin. Kuvassa esiintyvä hylly olisikin sellainen, jolle luultavasti kiikkuisin istumaan.
Epäilen, että olen törmännyt aiemmin saman taiteilijan teokseen jossain, sillä muistan nähneeni vastaavanlaisen (mitä ilmeisimmin) camera obscuran avulla rakennetun kuvan.
Kuvassa on vangittu hetki, jossa kuvan lapset ovat joutuneet olemaan liikkumatta. Näen kuvassa toiminnan rajoittamista, jota lapsen elämä on pullollaan. Siihen vain pitää tottua.
Esittäisin seuraavia kysymyksiä pojille:
Oletteko siinä vapaaehtoisesti?
Missä olisitte mieluummin?
Mitä ajattelet, jotta saat ajan kulumaan?

Comments
Post a Comment